Ensimmäiset omakotitontit Vuorentaustan uudelta asuinalueelta ovat tulossa hakuun syksyllä 2024.
Palvelut ja luonto lähellä
Vuorentausta on noin 3000 asukkaan perinteikäs kaupunginosa Ylöjärven ja Tampereen rajalla. Palvelut ovat lähellä ja joukkoliikenne sujuvaa. Vuorentaustaa leimaa upea metsäinen harjumaisema ja sen tarjoamat virkistysmahdollisuudet.
Uusia koteja tulossa
Vuorentaustassa on runsaasti vanhempaa rakennuskantaa, joka on saamassa rinnalleen uutta asutusta. Kaupunginosaan suunnitellaan parhaillaan reilun tuhannen asukkaan uutta asuinaluetta. Tämän alueen pohjoisosan asemakaava on jo hyväksytty. Eteläosan kaava etenee hyväksymisvaiheeseen alkuvuodesta 2025.
Uudelle asuinalueelle tulee erilaisia asuntotyyppejä pientaloista kerrostaloihin. Täysin uutta rakennusilmettä edustavat townhouse-malliset kaupunkipientalokorttelit, joissa asunnot kytkeytyvät toisiinsa. Uudelle alueelle sijoittuu myös palveluita: uuden alakoulun ja päiväkodin lisäksi tarjolle tulee liiketilaa ja paikka esimerkiksi lähikaupalle.
Rakenteilla oleva uusi Mastontien yhteys tulee kytkemään Vuorentaustan kiinteästi Tampereen läntiseen kaupunkiseutuun.
Vuorentaustan palveluita
- Alakoulu (Välimäenkuja), joka siirtyy lähivuosina valmistuvaan uuteen rakennukseen. Yläkoulu (Tornitie), jonka laajennus valmistumassa ja vanhan osan saneeraus käynnistymässä. Vuorentaustan koulun sivut
- Useita päiväkoteja lähistöllä. Varhaiskasvatuksen sivut
- Lähikauppa Vuorentaustassa ja 5 minuutin automatka Ylöjärven keskustan kattaviin palveluihin
- Sujuvat bussiyhteydet sekä Mastontien jatko-osan valmistuttua nopea yhteys omalla autolla Myllypuronkadulle ja edelleen läntiselle kehätielle
- Lähellä valtakunnallisesti arvokas harjualue ulkoilu-, sieni- ja marjamaastoineen
- Harjualueella valaistut kuntopolut ja ladut, laaja muu polkuverkosto, ulkokuntosali
- Useita leikkikenttiä ja Vuorentaustan yläkoululla tekonurmikenttä, Pohjolantien laaja leikki- ja liikuntapuisto suunnitteilla
Katso 360-kuva
- Klikkaa tästä ja katso 360-kuva Vuorentaustasta Linkki vie Kuula-palveluun.
Kuvia Vuorentaustasta
Syksyllä 2024 hakuun tulevat omakotitontit sijaitsevat valkoisen paikkamerkinnän kohdalla. Sen taustalla näkyvä tiealue on rakenteilla oleva Mastontien jatko-osa, jonka suuntaan Vuorentausta laajenee.
Vuorentaustassa on paljon vanhempaa asutusta, joka on viime vuosina täydentynyt uudisrakentamisen myötä.
Vuorentaustan koulun Tornitien toimipisteen (yläkoulun) laajennusosa valmistuu loppuvuodesta 2024. Tämän jälkeen vuorossa on vanhan osan saneeraus. Soppeenharjun tekonurmikenttä on ahkerassa käytössä.
Vuorentaustaa leimaa upea metsäinen harjumaisema ja sen tarjoamat virkistysmahdollisuudet. Alueelta löytyy myös Pohjajärvensuo, lintubongareiden ja suojuoksijoiden suosikki. Taustalla näkyy Ylöjärven perinteikäs maamerkki, harjualueen tv-torni. Sen edessä pilkottaa Vuorentaustan koulun Tornitien toimipiste (yläkoulu).
Kuvat Rami Marjamäki 2024