Suurenmoista kesää!
Etsitkö jotain näistä?
Uutiset
Luistelemaan pääsee usealla kentällä
Talviurheilemaan pääsee Räikän ladulla hiihtämisen lisäksi myös usealla luistelukentällä. Takamaan, Asuntilan, Tiuran, Vahannan, Mutalan, Vuorentaustan, Koulupuiston, Siivikkalan, Veittijärven ja Topintuvan kentät ovat luistelukunnossa. Lisäksi Kurun kaukalo ja...
Ylöjärven kaupungin Ikiliikkuja-hanke palkittiin Liikkuvat-palkinnolla
Opetus- ja kulttuuriministeriö on palkinnut Ylöjärven kaupungin Liikkuvat-palkinnolla. Palkinto myönnetään kaupungin Ikiliikkuja-hankkeesta. Palkinto on suuruudeltaan 3 500 euroa, ja se tulee käyttää kohderyhmän liikkumisen edistämiseen. Palkitsemisperusteluiden...
Krankkulantien kulmauksen tammi kaadetaan turvallisuussyistä
Kuruntiellä Krankkulantien kulmauksessa oleva vanha tammi kaadetaan turvallisuussyistä. Puun suuret haarautuneet oksat ovat vaarassa revetä. Puu kaadetaan joulukuun aikana. Vanha tammi on kasvanut pääosin luonnonmukaisesti eli kasvua ohjaavat hoitoleikkaukset...
Koko Räikän latu nyt hiihdettävissä
Räikän tykkilumilatu saatiin kokonaan valmiiksi tiistai-iltana 28.11., eli koko latu on nyt hiihtäjien hiihdettävissä. Ladun kokonaispituus on 1,6 kilometriä. Myös pulkkailijoille on hyviä uutisia, sillä Räikän pulkkamäki valmistuu keskiviikkoiltaan 29.11. mennessä....
Koulutuskeskus Valon laajentamishanke etenee
Koulutuskeskus Valon laajentamiseen tähtäävä LisäValo-hanke on edennyt tarve- ja hankesuunnitelmien laatimisvaiheeseen. Ylöjärven kasvatus- ja opetuslautakunta sekä tekninen lautakunta hyväksyivät osaltaan LisäValo-hankkeen etenemisen marraskuun kokouksissaan....
Ylöjärvellä tapahtuu
PIMEEFEST 2024
26.7.2024 klo 17:00-28.7.2024 klo 2:00Patikointi Käpykintukan reitille Parkanoon
27.7.2024Haverin kaivosmuseoalueen opastetut kierrokset
27.7.2024 klo 11:00-12:00
Liikuntatapahtumat
Kesäaamun kahvakuulatreeni
25.7.2024 klo 10:00-11:00Patikointi Käpykintukan reitille Parkanoon
27.7.2024YPA:n E-juniorien pesäpallopeli
27.7.2024 klo 12:00-14:30