Loistavaa syntymäpäivää, Ylöjärvi! Ylöjärvi täyttää vuonna 2024 kuntana 155 vuotta ja kaupunkina 20 vuotta. Samalla vietetään Kirsi Kunnas 100 -juhlavuotta.
Ylöjärven syntymäpäivää eli Ylöjärvi-päivää vietetään 24. tammikuuta. Kaupunki järjestää tuolloin juhlavastaanoton yhteistyökumppaneilleen ja sidosryhmilleen. Kaupungin kiinteistöissä nostetaan syntymäpäivänä lippu salkoon.
Valotaidefestivaali Loiste Ylöjärvi ajoittuu perinteiseen tapaan lähelle Ylöjärvi-päivää, samoin Salin klassiset -konserttisarjan vuoden ensimmäinen konsertti. Muutoin syntymäpäiväteemaa nostetaan esiin pitkin vuotta luontevana osana kaupungin tapahtumia ja toimintaa.
Loiste Ylöjärvi -valotaidefestivaali 19.-21.1.
Ylöjärvi-päivää edeltävänä viikonloppuna nautitaan valotaiteesta, kun Loiste Ylöjärvi tuo valoa sydäntalven keskelle perjantaista sunnuntaihin 19.-21.1. kello 18-22. Loiste Ylöjärvi on koko perheen maksuton valotaidefestivaali, joka levittäytyy kaupungintalon aukiolta Kirkkopuistoon, kirjasto Leijaan ja Krankkulan taloon. Kaupungintalo ja Vanha Räikkä saavat juhlavalaistuksen. Valaistuna ovat lisäksi Kurun ja Viljakkalan kirjastot. Kaupungintalon aukiolla on mehutarjoilu Loiste Ylöjärven avajaisiltana 19.1. kello 18-20. Opastetut kierrokset lähtevät aukiolta perjantaina ja lauantaina kello 19.
Lisätietoja Loiste Ylöjärvestä ja valoteoksista
Saksofonikvartetti konsertoi 21.1.
Vuoden ensimmäinen Salin klassiset -konsertti järjestetään kaupungintalolla sunnuntaina 21.1. kello 15. Konsertissa esiintyy saksofonikvartetti Aava, joka on suomalaisista saksofonitaitureista koostuva energinen ja monipuolinen yhtye. Yhtyeeseen kuuluvat Joonatan Rautiola, Samu Metsänen, Kalle Oittinen ja Eero Saunamäki. Liput ovat ennakkoon myynnissä Lippu.fi:ssä.
Minne syntyy merkkipäivävauva?
Ylöjärvi-päivään kuuluu perinteisesti jännitys siitä, mihin kaupunginosaan syntyy Ylöjärven merkkipäivävauva. Kaupunki on jo yli 30 vuoden ajan, vuodesta 1989 muistanut pienellä lahjalla ensimmäistä kaupungin syntymäpäivänä 24.1. tai sen jälkeen syntynyttä uutta kaupunkilaista.
Ylöjärven kaupunki on edellisvuosien tapaan mukana MLL Ylöjärven vauvakassissa, jolla tervehditään vastasyntynyttä ylöjärveläistä ja hänen perhettään. Kasseja jaetaan neuvoloiden kautta perheisiin. Kassiin kuuluvassa kaupungin tervetulokortissa kehotetaan kurkkaamaan sivulle www.ylojarvi.fi/lapsiperheet, jonne on koottu tietoa kaupungin palveluista lapsiperheille.
Kirsi Kunnas 100 -juhlavuosi
Vuonna 2024 vietetään kirjailija-akateemikko Kirsi Kunnaksen syntymän satavuotisjuhlaa. Ylöjärven kaupunki muistaa rakastettua runoilijaa pitkin vuotta eri yhteyksissä. Esimerkiksi Loiste Ylöjärvi -valotaidefestivaalin yksi teos on omistettu Kirsi Kunnakselle.
Kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelman eli Kulttuurikuteen teemana on tänä vuonna kirjallisuus. Teeman myötä 4–vuotiaille järjestetään sanataidepajoja. Kulttuurikude on kulttuuripalveluiden, varhaiskasvatuksen ja kirjastopalveluiden yhdessä toteuttama suunnitelma.
Vanhan Räikän tapahtumatuotannossa kirjallisuusteemaa tuodaan esiin monipuolisesti eri näkökulmista.
Ylöjärven kirjasto on juuri julkaissut Menninkäisen lukupolku -kirjan, jota jaetaan lasta odottaviin perheisiin neuvoloiden kautta. Lukupäiväkirja kutsuu lapsiperheet tutkimaan sanojen maailmaa jo odotusaikana ja läpi koko varhaislapsuuden. Kirjassa kiitetään Kirsi Kunnasta Tiitiäisen tuutulaulusta, joka toimi inspiraationa lukupäiväkirjan menninkäiseen.
Kirsi Kunnas asui ja vaikutti perheineen pitkään Ylöjärvellä. Luonnonperintösäätiö ja WSOY ovat perustaneet Kunnaksen kunniaksi Ylöjärvelle Tiitiäisen metsä -nimisen suojelualueen. Kaupungin omistamassa Vanha Räikkä -kiinteistössä on Kirsi Kunnaksen kammariksi nimetty kirjailijatyöhuone, jota hallinnoi Aino Mattila säätiö.
Kirsi Kunnaksen juhlavuoden kunniaksi kaikki Suomen 1.-luokkalaiset saavat syksyllä 2024 WSOY:n julkaiseman lastenrunoantologian, Haitulan taikahatun.