Siirry sisältöön
Valitse sivu
Etusivu / Uutiset/Vuorentaustan yläkoulun laajennusosa nousi harjakorkeuteen

Vuorentaustan koulun Tornitien toimipisteellä vietettiin keskiviikkona 3.4. harjannostajaisia, sillä koulun laajennusosa on noussut harjakorkeuteen.

Hankkeen rakennustyöt aloitettiin elokuussa 2023. Hanke on edennyt suunnitelmallisesti ja rakennustyöt valmistuvat loppuvuodesta 2024. Ensimmäinen lukukausi alkaa laajennusosassa alkuvuodesta 2025.

Nyt rakennettavaan laajennusosaan tulee yleisopetustilat vuosiluokkien 5–6 oppilaille. Lisäksi koulurakennukseen tulee taide- ja taitoaineiden tilat musiikille, kuvataiteelle, käsityön pehmeille materiaaleille ja liikunnalle. Vuorentaustan koulussa järjestetään musiikkipainotteista opetusta ja laajennusosaan tulee kolme erillistä musiikkiopetuksen tilaa: kaksi musiikkiluokkaa sekä näyttämötila, joka voi tarvittaessa toimia yhtenä musiikkiluokkana.

Laajennusosasta tulee A-energialuokkaa, ja siinä tähdätään pieneen E-lukuun. Lisäksi laajennusosassa käytetään uusiutuvia energialähteitä: rakennus lämpiää puupelleteillä ja sen katolle asennetaan aurinkopaneelijärjestelmä.

Laajennusosan suunnittelusta ja rakentamisesta vastaa Rakennusliike Lapti Oy.

Harjannostajaisissa monipuolista ohjelmaa

Harjannostajaisia vietettiin monipuolisen ohjelman siivittämänä. Alkuun kuultiin 6.- ja 9.-luokkalaisten oppilaiden musiikkiesitys sekä nähtiin tanssiesitys Red Circle Dance Crew -tanssiryhmältä. 

Tilaajan puheenvuoron piti Ylöjärven kaupungin perusopetuksen johtaja Tarja Suhonen ja KVR-urakoitsijan puheenvuoron Rakennusliike Laptin rakennuspäällikkö Juha Nieminen.

Harjannostajaiset juonsi koomikko Anitta Iso A Ahonen, joka esitti myös stand upia.  

Tiedote: Vuorentaustan koulun laajennusosan rakentaminen alkaa (9.8.2023)

Ihmisiä keskeneräisen koulun rakennustyömaalla.
Toisessa kerroksessa on opetustilojen lisäksi opettajien tila. Ylemmässä kuvassa aulatilan portaikko.