Ylöjärven Vuorentaustan eteläosan asemakaavaehdotus on nyt nähtävillä.
Kooltaan noin 16,8 hehtaarin eteläosan asemakaava jatkaa jo hyväksyttyä Vuorentaustan pohjoisosan asemakaavaa. Aluetta rajaa lännessä Pohjajärven laskupuro, etelässä kaupunginraja Tampereeseen ja idässä Vuorentaustan nykyinen pientaloasutus.
Vuorentaustan eteläosan asemakaava-alueelle on tulossa rivitalojen, erillispientalojen ja toisiinsa kytkettyjä kaupunkipientalojen korttelialueita yhteensä noin 400 asukkaalle.
– Tavoitteena on korkeatasoinen, vetovoimainen ja monipuolinen asuinalue, joka tukee ympäröivän katu-, virkistys- ja viherverkon jatkuvuutta. Alueelta on myös hyvät liikenneyhteydet Tampereen rajalle, kuvailee kaavoitusarkkitehti Moona Sirén.
Asuinkorttelien lisäksi kaava-alueelle tulee kaksi puistoa: Lähteikönpuisto ja Laskupuronpuisto, jossa on oma alueensa myös palstaviljelyyn.
Vuorentaustan uudelle asuinalueelle nousee uusi alakoulu ja päiväkoti
Vuorentaustan pohjoisosan ja eteläosan asemakaava-alueista muodostuu kaikkiaan reilun tuhannen asukkaan uusi asuinalue.
Asuinalue kiinnostanee erityisesti lapsiperheitä. Vuorentaustan pohjoisosan kaava-alueelle on sijoitettu uusi alakoulu sekä päiväkoti.
Uuden asuinalueen valtti on keskeinen sijainti, josta on lyhyt matka moneen palvelukeskittymään. Noin kolmen kilometrin päässä sijaitsee Kolmenkulma, Lielahti sekä Tampereen Tesoman ja Ylöjärven keskustan palvelut.
Liikenteen kannalta keskeistä on Mastontien ja Myllypuronkadun välisen yhteyden syntyminen: jatkossa Vuorentaustasta on suora yhteys Myllypuronkadulle Tampereelle.
Muistutukset kaavaehdotuksesta 10.2.2025 mennessä
Vuorentaustan eteläosan asemakaavaehdotus on nähtävillä 8.1.–10.2.2025 Ylöjärven kaupungin kotisivuilla Nähtävillä olevat kaavat sekä kaupungintalon aulassa (Kuruntie 14).
Muistutukset kaavaehdotuksesta pyydetään toimittamaan kirjallisena ympäristölautakunnalle osoitettuna 10.2.2025 klo 15.00 mennessä os. Ylöjärven kaupunki, PL 22, 33471 Ylöjärvi tai kaavoitus@ylojarvi.fi.
Tavoitteena on saada Vuorentaustan eteläosan asemakaava kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi kevään 2025 aikana. Rakentaminen voi alkaa kaavan saatua lainvoiman.
Asemakaavaa valmistelee kaavoitusarkkitehti Moona Sirén, p. 041 730 2041 tai etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi.