- Tämä tapahtuma on mennyt.
Haverin kaivosmuseoalueen opastetut kierrokset
28.7.2024 klo 11:00-12:00
Tervetuloa tutustumaan oppaan johdolla teollisuushistoriallisesti merkittävään Haverin kaivosalueeseen.
Opastetulla kierroksella tutustutaan Haverin ainutlaatuiseen kaivosmiljööseen. Kierros johdattaa kävijät kaivoksen ja kaivoskylän historiaan. Kaivos aloitti toimintansa rautakaivoksena ja ensimmäiset asiakirjamaininnat Haverin kaivoksesta löytyvät 1700-luvulta. Viimeksi kaivostoimintaa harjoitti Oy Vuoksenniska Ab vuosina 1935–1960, jolloin päätuotteena oli kulta ja tämän lisäksi kupari sekä hopea. Kaivostoimintaan liittyneistä rakennuksista on säilynyt merkittävä osa ja kaivoskylän alkuperäinen muoto on edelleen selkeästi nähtävissä.
Opastukset heinäkuussa lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11 ja klo 13. Lisäksi kierros keskiviikkona 17.7. klo 14. Kierros kestää noin tunnin ja sopii kaikenikäisille. Kierroksen aikana kuljetaan noin kilometrin matka sorateitä pitkin ja vieraillaan museorakennuksissa. Lähtö Haverin parkkipaikalta (Haverintien ja Rantapolun risteyksestä).
Esillä on monipuolinen kokoelma kivinäytteitä ja muuta esineistöä. Kierros pysähtyy myös kultakaivoksen kallioreunaisen avokuilun äärelle.
Vapaa pääsy, tervetuloa!