Haverin kaivosalue on listattuna vuoden 2010 alussa päivitetyllä Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen listalla. Listalla todetaan Haverin kaivoksen olevan varhaisen suomalaisen kaivostoiminnan edustaja, jolla on ollut merkitystä Tampereen teollistumisessa.
1700-luku ja 1800-luku: ‘Epäpuhtaudet’ haittaavat toimintaa
Haveri on tunnettu kultakaivoshistoriansa ansiosta sekä Suomessa että sen rajojen ulkopuolella. Ensimmäiset asiakirjamerkinnät Haverin kaivoksesta löytyvät vuodelta 1726. Pienimuotoinen avolouhinta tuotti rautamalmia, josta epäpuhtauksia ei 1700-luvun menetelmin osattu poistaa.
Toiminta laantuikin vuosisadan vaihteeseen mennessä. Haverin voidaan sanoa seuraavalla vuosisadalla vaikuttaneen Tampereen kehitykseen, sillä Tammerkosken niskalle 1843 perustettu masuuni sai suurimman osan tarvitsemastaan malmista sieltä.
1850-luvulla Haverissa oli useita kaivantoja eli kruuveja, joista suurimmat yli 30 metriä syviä. Työmiehiä kaivoksella oli parisenkymmentä. Epäpuhtaudet haittasivat tuotantoa, ja toiminta vaimenikin lähes 70 vuodeksi.
1900-luku: Oy Vuoksenniska Ab
Merkittävin vaihe Haverin kaivoshistoriassa alkoi 1935, kun Oy Vuoksenniska Ab kiinnostui alueen malmivaroista. Haverin esiintymän vallannut professori Hans Hausen myi kaivosoikeudet Oy Vuoksenniska Ab:lle käytetystä autosta. Tutkimuksissa menneiden vuosisatojen epäpuhtaudet osoittautuivat hopeaksi ja kullaksi.
Kaivoksen johtoon tuli vuori-insinööri ja vapaaherra Erik Aminoff, joka oli kunnostautunut lukuisilla kaivoksilla mm. USA:ssa, Siperiassa, Mantshuriassa, Kiinassa ja Filippiineillä. Aminoff johti kaivosta aina vuoteen 1952 ja tultiin myöhemmin tuntemaan Haverin paronina.
Tuotantorakennuksia alettiin rakentaa 1939 sodan varjossa, ja alueelle syntyikin mm. kaivostupa, kompressoriasema, korjauspaja, muuntamokeskus, rikastamo, varastohalli sekä pumppuasema Kyrösjärven rantaan.
Koekuilua louhittiin aina 65 metrin syvyyteen, ja vuonna 1942 tuotannon käynnistyessä valmistui 120 metriä syvä tuotantokuilu. Työtasot avattiin 50 sekä 100 metrin syvyyteen. Lisäksi malmia otettiin edelleen nähtävästä avolouhoksesta, joka on 85 metriä syvä ja 125 metriä leveä. Kaivoskäytävää Haveriin avattiin vuosina 1942-1960 yhteensä noin 2,5 kilometriä.
Kaivoksen työntekijöinä käytettiin myös venäläisiä sotavankeja, joiden olosuhteet kaivoksella lienevät olleet siedettävämmät kuin vankileireillä. Sodan aikana Haverin kaivos tuotti strategisesti tärkeää kuparia parhaimmillaan noin 180 tonnia vuodessa, vaikkakin kulta oli aina kaivoksen tärkein tuote.
Noin 20 toimintavuotensa aikana Haverin kultakaivos tyydytti maamme koko kultatarpeen ja hieman enemmänkin. Puhdasta kultaa saatiin kilon harkko päivässä.
Erityisen ylpeitä haverilaiset ovat siitä, että Helsingin vuoden 1952 olympialaisten kultamitalit valmistettiin Haverin kullasta, ja ne ovatkin kautta aikain kultapitoisimmat lajissaan. Kaivoksen henkilökuntaa varten rakennettiin vanhan ruukinperinteen mukainen yhdyskunta: työväen asunnot eli Piippulanrivi lähimmäksi kaivosta ja johtajien talot kauemmaksi kauniin Kyrösjärven rannalle.
Toimihenkilöporras sijoitettiin näiden välimaastoon. Laajimmillaan kaivoksessa työskenteli 150 henkilöä, ja kultakylässä asui useita satoja ihmisiä. Haveri oli aktiivinen ja toimiva yhteisö, jossa oli omat palvelut ja jossa harrastettiin paljon.
Sodan jälkeen kullan hinta laski kilpailun lisääntyessä ja Haverin kaivoskin joutui kamppailemaan kilpailluilla markkinoilla. Erilaisten uudistustöiden ja sattumusten jälkeen kaivos kuitenkin pystyi jatkamaan toimintaansa kilpailukykyisenä.
Kaivos suljettiin lopulta kultasuonten tyrehdyttyä vuonna 1961. Viimeksi runsaasti julkisuutta saaneita kaivostutkimuksia alueella tehtiin vuosina 1998-1999. Ne eivät odotuksista huolimatta johtaneet toiminnan uudelleen käynnistykseen.
Vuosituhannen vaihde: virkistyspalveluja tuottamaan
Kaivostoiminnan päätyttyä käynnistyi alueella ravintola- ja kurssitoiminta. 1980-luvulla vanhan kaivosmäen ja Kyrösjärven väliin valmistui lähes 30 korkeatasoista lomamökkiä, uimaranta sekä tenniskenttä. 1990-luvun lopulla Haverissa käynnistyi usean vuoden kehittämishanke, joka nosti Haverin tasoa korkeatasoisena matkailukohteena.
Piippulanrivin kaivosaikaisten asuntojen kunnostus on edennyt hyvin pitkälle. Itse kaivosrakennukset ovat kuitenkin päässeet ajan saatossa rapistumaan. Kulttuuripalvelut kunnostaa rakennuksia yhdessä Haveri ry:n kanssa.
Haverin vaikuttavin nähtävyys on kultakaivoksen kallioreunainen avokuilu, joka tutkimusten päätyttyä on jälleen hiljalleen täyttynyt vedellä. Turva-aidan eristämälle alueelle suunnitellaan rakennettavaksi lisää näköalatasanteita.
Lähteet:
Blomgren Christer (toim). 1999. Rautainen leipäpuu: muistoja ja muistelmia tehtailta ja kaivoksilta. Imatra Steel Oy Ab.
Lassila Pekka (toim.). Haverin kaivomiljöö ja Viljakkala -tietopaketti.
Viljakkalan Haveri ry. 2001. Kultahippuja.
