Ylöjärven kirjasto on julkaissut lukupäiväkirjan, Menninkäisen lukupolku – ensiaskeleeni sanojen maailmaan. Kirjaa jaetaan lasta odottaville perheille Ylöjärven neuvoloista. Kirjastoista löytyy tutustumiskappaleita.
”Menninkäisen lukupolku kannustaa perheitä lukemaan yhdessä ja yksin. Lukupäiväkirjaan voi kerätä sanoihin ja lukemiseen liittyviä muistoja odotusajasta lähtien seitsemänteen ikävuoteen saakka”, kannustaa erikoiskirjastonhoitaja Hilma Hautaluoma esipuheessa.
”Kannustan ottamaan sanat, tarinat ja lukemisen osaksi tavallista arkea. Sanojen matka ei ole vain kirjasta lukemista”, Hautaluoma muistuttaa.
Hilma Hautaluoma on kirjoittanut kirjan tekstit. Kirjahankkeessa tukena oli kirjastonhoitaja Annika Lång, joka on Hautaluoman tapaan Ylöjärven kirjaston työntekijä. Kirjan värikylläisen kuvituksen on tehnyt Giannetta Porta ja taiton Noora Huppunen.
Lukupäiväkirja on suunniteltu ja toteutettu Ylöjärven kaupungin kokeilurahalla. Kirjassa on tietoa, vinkkejä, tehtäviä ja tilaa omille muistiinpanoille. Se sisältää myös muutamia Hilma Hautaluoman kirjoittamia loruja.
Kirjassa kiitetään kirjailija Kirsi Kunnasta Tiitiäisen tuutulaulusta, joka toimi inspiraationa teoksen menninkäiseen. Innoittajana toimi myös Mikkelin seutukirjaston Lukemisen ensiloikat -lukupäiväkirja.