Lastenkirjallisuuden uranuurtaja, monin tavoin myös Ylöjärvellä vaikuttanut kirjailija ja akateemikko Kirsi Kunnas on kuollut. Kirsi Kunnas kuoli 96-vuotiaana maanantaina 8. marraskuuta 2021 kotonaan Ylöjärvellä.
Ylöjärven kaupunki välittää lämpimän osanottonsa Kirsi Kunnaksen läheisille.
Kirsi Kunnas oli monipuolinen suomen kielen taitaja, runoilija ja lastenkirjallisuuden uudistaja. Lisäksi hän teki mittavan elämäntyön suomentajana ja kehitti äidinkielen ja kirjallisuuden alkuopetusta.
Kunnaksen esikoisrunoteos julkaistiin vuonna 1947. Erityisen tunnettu Kunnas on lastenrunoistaan, kuten kokoelmasta Tiitiäisen satupuu, joka ilmestyi vuonna 1956 ja josta on sittemmin otettu yli 40 painosta.
Kirsi Kunnas oli rakastettu ja palkittu kirjailija. Kunnas sai muun muassa Arvid Lydecken -palkinnon, Lastenkulttuurin valtionpalkinnon, kahdesti Topelius-palkinnon sekä peräti neljä kertaa Valtion kirjallisuuspalkinnon. Vuonna 2000 hän sai Tampereen yliopiston kunniatohtorin arvonimen. Vuonna 2009 hänelle myönnettiin taiteen akateemikon arvonimi.
Kirsi Kunnas oli tunnettu myös kiinnostuksestaan arkkitehtuuriin ja vanhojen rakennusten suojeluun. Ylöjärvellä tämä konkretisoituu hiljattain kunnostetussa Räikän talossa, jossa sijaitsee Kirsi Kunnaksen kammari, kirjailijoille ja runoilijoille omistettu työhuone. Kirsi Kunnas oli aikanaan vahvasti puolustamassa talon säilyttämistä.
Ylöjärvellä sijaitsee myös Tiitiäisen metsäksi nimetty luonnonsuojelualue, jonka Luonnonperintösäätiö ja WSOY perustivat vuonna 2020 Kirsi Kunnaksen kunniaksi.
Kirsi Kunnas ja hänen puolisonsa Jaakko Syrjä asuivat 1960-1980-luvuilla Ylöjärvellä ja vaikuttivat paikkakunnalla vielä tämän jälkeenkin.
Perheen lapset, Mikko ja Martti Syrjä, ovat Eppu Normaali -yhtyeen perustajia ja tunnettuja muusikoita ja lauluntekijöitä. Molemmat asuvat edelleen Ylöjärvellä.
Kuvat:
Kirsi Kunnaksen henkilökuva: Riitta Säkö, WSOY
Luontokuva: Tiitiäisen metsä, Ylöjärvi, Ella Huhtanen