Ihmissuhteet ja sosiaalinen turvaverkko ovat tärkeä osa arjen hyvinvointia. Jokaisella meillä olisi tärkeää olla vähintään yksi henkilö, kenelle voi puhua kokemuksistaan avoimesti ja turvallisesti.
Ihmissuhteet voivat rakentua esimerkiksi läheisistä, naapureista, työkavereista tai harrastustoiminnan kautta tutuksi tulleista ihmisistä. Turvaverkkoon voi kuulua myös vapaaehtoistoiminta ja yhdistystoiminnassa saatu vertaistuki.
Aina turvaverkkoa ei ole, esimerkiksi vieraalle paikkakunnalle muuttamisen vuoksi. Omaa turvaverkkoa ja sosiaalisia suhteita voi kuitenkin rakentaa monin eri tavoin esimerkiksi osallistumalla kunnan, seurakunnan tai järjestöjen toimintaan. Kannattaa myös muistaa, että kaikki eivät tarvitse suurta joukkoa ihmisiä ympärilleen ja tutustuvat omassa rauhallisessa tahdissa uusiin ihmisiin.
Vinkit sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseen:
- Pidä yhteyttä ystäviisi, kysy kuulumisia.
- Ole tukena ja turvaudu ystäviisi itsekin vaikeina aikoina
- Huomioi ja ilahduta
- Kiireinen arki voi haastaa ystävyyssuhteiden ylläpitämisen. Lyhyt viestikin auttaa säilyttämään yhteyden ystäviin.
- Kysy itseltäsi millaista ystävyyttä haluat? Ei ole yhtä oikeaa tapaa olla sosiaalinen.